Sairaan kaunista

Painajaisia ja kaikkea muuta paskaa viime aikoina.
Oon syönyt tänään noin 200 kaloria.
Razi tulee yöksi.
Tekee mieli zoomin tervakahvia <3

Vaa'an mukaan olen nyt laihempi kuin koskaan.
Eilinen meni kivasti Jarnon kanssa ryypätessä.
Heräsin ajoissa ja on muutenkin ihan okei olo, jos huimausta ei lasketa. Onkohan se siitä etten oo syönyt vai oonko vielä hiprakassa... Ken tietää... Barbie ei. Lol.

Jenkkakahvat ja reidet on edelleen oksettavat, ja masua pitäisi kiinteyttää vähän mutta alkaa näyttää jo paremmalta kuin ennen.

Elämäni tuntuu olevan yhtä helvettiä.
Veren tahrimat verkkarit ja sideharso. Oksennus. Niin paha olla että sattuu fyysisestikin. Rinnassa tuntuu kipua, on vaikeaa hengittää. Ahdistus puristaa niin voimakkaasti...





Ahdistaa kun en voi olla laiha, kaunis ja täydellinen. Ahdistaa kun en tiedä mihin me ollaan menossa hannan kanssa. Ahdistaa just nyt ihan kaikki. Haluisin nukkua mut toisaalta haluisin kuolla. Vaikea valinta saatana.

Miten sisäinen kontrollifriikkini näkyy ulospäin?

Viiltely - Se on tavallaan myös kontrollintunteen tavoittelemista. Voin itse päättää milloin, millä, mihin kohtaan ja kuinka syvään viillän. Voin tuottaa itselleni myös kipua, en ole sidottu pelkkään hyvänolontunteeseen ja ainaiseen pumpulimaailmaan. En siedä rajoituksia.

Syömisvammailu - Haluan päättää itse, mitä suuhuni pistän ja milloin, ja pistänkö sinne yhtään mitään. Ja sen, tuleeko se jokin sieltä ulos. Laihuus = täydellisyyttä. Minun kroppani = läski, eli epätäydellinen ja siksi ruma.

Asioiden keräily - Minulla on suorastaan pakkomielle hamstrata päiväkirjoja ja lehtileikkeitä. Ja laihojen ihmisten kuvia. Ne edustavat minulle jotain millä pidän itseni kurissa ja järjestyksessä. Kirjoittaminen helpottaa pahaa oloa ja kaoottisuuden tunnetta, laiheliinikuvat taas motivoivat minua laihduttamaan.

Suihkussa käynti päivittäin - Inhoan rasvaisia hiuksia. Rumaa, haisevaa ja epätäydellistä.

Miksi mun pitää olla tällainen järkyttävä läskikasa? Miksi en voi olla siro pikku keiju? Koska syön liikaa ja liikun liian vähän. Mua yksinkertaisesti ällöttää tää kroppa, mua ällöttää syöminen... Eniten mua tosin ehkä ällöttää se kun tulee se pakko syödä, ja sitten joudun oksentamaan. Mua ällöttää se sormiin ja hengitykseen pinttyvä oksennuksen lemu, mua ällöttää ne klimpit siellä vessanpöntössä ja se miten kurkkua särkee aina sen jälkeen. Inhoan jokaista sekuntia bulimiassa, siinä ei ole mitään kaunista. Olisin milloin tahansa mielummin anorektikko, mutta en ole tarpeeksi vahva siihen.

I wish i had more control over myself.

Taidan vaan istua himassa tänään, ottaa pari siideriä ja pyytää jonkun kaverin kylään. Pitää sellaisen rauhallisen koti-illan joita mä niin rakastan. Pidän tästä rauhallisesta, muiden silmissä ehkä laiskasta ja tylsästä elämäntyylistäni. Mutta totuus on että nyt voin omistautua itselleni ja asioille joita rakastan. Minulla on loputtomasti aikaa ajatella, kirjoittaa ja piirtää. Ja pidän siitä. Tähän voisi melkein tottua. Tuntuu hyvältä kun ei tarvitse tuntea stressiä koulusta tai töistä, ihan kuin olisi pieni lapsi taas. <3

Tavallaan tosi hyvä olo, tavallaan vähän ahdistaa. Mutta kai se menee ohi kun ei ajattele liikaa ja juo vähän kahvia ja höpöttää kavereiden kanssa mesessä.

Kahvin tuoksu leijailee keittiöstä, pehmoinen aamuaurinko paistaa huoneeseen ja olen käpertyneenä peiton alle. Kerrankin on melkein lämmintä, paitsi että kädet on ihan kohmeessa.

...Tajusin juuri ettei kaapissa ole maitoa, eli turhaan keitin kahvit. Just tällaiset pikkuasiat alkaa pikkuhiljaa vituttamaan.